KesäStadi tarjoaa satoja vinkkejä kesälomatekemisestä Stadissa. Sivuilta löydät niin kesän leirit, kurssit kuin tapahtumat 7-25-vuotiaille nuorille. Kaikki leirit, kurssit ja muu toiminta löytyy hakukoneesta oikealta.
Kesätoimipaikat vasemmalla ovat kesällä aukiolevia toimipaikkoja. Rapsuttele kotieläimiä Tapanilassa, tule Hapen kesätoimitukseen tai Pihliksen puistoon vaahtobileisiin - mahdollisuuksia on vaikka mitä!
Elokuun puoliväli on ylitetty ja kesä lähenee loppuaan. Myös KesäStadi hiljenee talveksi. Toiminta nuorille kuitenkin jatkuu läpi syksyn yli 60 nuorisotalolla ympäri Helsingin.
Pihlajamäen nuorisopuiston kesäkausi päättyi keskiviikkona 10.8 menevissä meiningeissä. Lavalla nähtiin toinen toistaan taitavampia esiintyjiä mm. Philadelphia Dynamite, JunnuVimma voittaja Dawn sekä ahkerasti keikkaa tehnyt Caroline.
Viimeisessä kesäkisassa metsästettiin parhaita kesämuistoja, joita suorastaan tulvi kilpailuun. KesäStadin lukijat olivat kokeneet ikimuistoisia hetkiä niin ulkomailla kuin mökillä, festareilla kuin pyöräretkillä.
JengipolkuFestin lava-aikataulu on ilmestynyt! Kannattaa tsekata, jotta olisit oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Jäikö kesäduuni tänä vuonna saamatta? Onko syksyllä edessä työnhaku? Katso täältä Kesästadin vinkit onnistuneeseen työnhakuun.
JengipolkuFest pärähtää soimaan 10.8 nuorisopuiston kesäkauden kunniaksi. Esiintymässä mm. vuoden 2010 Ääni&Vimman finalisti Auntie Mary sekä glamrockbändi Santa Cruz. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Hietaniemen koriskentällä nuoret lataavat koreja katumusiikin tahdissa. Toiminnassa on pyritty yhdistelemään katutyylin eri elementtejä. Pelaamaan voi tulla kuka tahansa aloittelijoista konkareihin. Mitään muuta ei tarvita kuin uskallusta ja peli-intoa.
Alkaako kesäinen ideapula vaivata? Uusien ja innostavien kesänviettopaikkojen löytäminen on välillä hankalaa ja useimmat jymähtävät samoihin vakiopaikkoihin. Täältä löydät joitakin klassikkoja sekä uusia ideoita. Hyvä mieli matkaan ja menoks!
Nuorisoasiainkeskus tarjoaa 16–17-vuotiaille nuorille töitä kesäisin. Nuorten toimintakeskus Hapen yksi nuorista kesätyöntekijöistä on Kevin Tandu, joka auttaa Hapen kesätapahtumien järjestämisessä.
Jos haluat kokea maatilaidyllin lyhyellä matkustamisella, Fallkulla on määränpääsi. Täällä voit ratsastaa ihanilla hepoilla, hoivata eläimiä ja tervehtiä tänä kesänä syntynyttä pikku vasikkaa.
Kansainvälisellä työleirillä pääsee tutustumaan nuoriin yli kulttuurirajojen. Leiriläisiä on tullut Suomeen Turkista, Tšekistä, Venäjältä, Italiasta, Virosta ja Englannista. Tarkoituksena on oppia kieltä hauskanpidon merkeissä.
Mikäli haluat nauttia aurinkoisista kesäpäivistä astetta rennommissa merkeissä, kannattaa ehdottomasti suunnata kohti itää. Stressaaminen on nimittäin mahdotonta idän hoteimmassa kahvilassa.
Tattarisuolla pääset kokeilemaan miltä tuntuu olla Kimi Räikkönen pienoiskoossa. Moottorihallilla puolestaan saat huoltaa omaa ajoneuvoasi hyvässä hengessä ja osallistua kerhotoimintaan.
Kenellä on etuajo-oikeus? Mistä osista pyörä koostuu? Tule etsimään vastaus näihin kysymyksiin lasten liikennekaupungista. Täällä liikennesääntöjen oppiminen on kaikkea muuta paitsi tylsää!
Kerro meille mieleenpainuvin lomamuistosi ja voita leffaliput!
Oletko menossa festareille? Tuottaako pakkaaminen ongelmia? Tsekkaa täältä mitä festareille kannattaa ottaa mukaan, jotta kokemus olisi kesän kohokohta.
Haaveiletko jammailevasi yltä päältä vaahdossa uusimpien hittibiisien tahtiin? Pihliksen puistossa biletetään vaahtodiscon merkeissä vielä kaksi seuraavaa maanantaita 27.6. ja 4.7. klo 15–18.
Santahaminan sotilassaarella pidetään suosittu KesäIntti –leiri. Leiriläiset opettelevat käyttämään trangiaa, pystyttävät itse joukkueteltan, oppivat lukemaan karttaa sekä kuulevat Santahaminan historiasta. Sen lisäksi ohjelmassa on kaikkea muutakin mukavaa fudiksesta splättäykseen.
Katso klippi Summerin Tv-lähteyksistä Pihliksen puistosta tai tule itse paikalle! Summeri lähettää vielä huomenna puistosta suoraa lähteystä, vieraana on Raappana.
Haluatko oppia uusia kikkoja futiksella? Viettää aikaa tekniikkaasi hioen tai turnauksessa taistellen?
Helsinki päivänä 12.6. Eläintarhan kentällä naurettiin ja tanssittiin. Aurinko helli nuorisoasiainkeskuksen ja HOK-Elannon järjestämän KesäStadi -tapahtuman yleisöä.
Tule mukaan tekemään kesäistä Summerimeininkiä pihlikseen. Avajaispäivän artistivieras on The Blanko.
Kaikki rockarit kuulolle! Neljättä kertaa järjestettävä suosittu Latorock Summer jatkaa Fallkullassa 6.6.-17.6.
Sunnuntaina 12.6. Eläintarhan kentällä kajahtaa kolmannen KesäStadi-tapahtuman käynnistyessä puoliltapäivin. Tarkista aikataulu täältä, niin et jää mistään hauskasta paitsi!
Kaipaatko kesälomaasi tekemistä? Muutamille leireille ja kursseille mahtuu mukaan! Toimintaa järjestetään niin saaristossa, kaupungissa kuin Pihlajamäen nuorisopuistossa.
KesäStadi-tapahtuma vol. 3 polkaisee jälleen kesäloman käyntiin sporttisisissa merkeissä hyvän musiikin tahtiin Helsinki-päivänä 12.6.
Jo yli 60 vuotta on Bengtsårin ihana leirisaari saanut toimia helsinkiläisten kesälomanviettopaikkana. Saari sijaitsee merellisissä maisemissa Hangossa.
Kesäloman voi aloittaa monella tapaa. Yksi oiva keino on lähteä vaikka KivaParas-leirille Benkkuun (7.-10.6.)
Jos haluamasi leirin ilmoittautumisaika on jo umpeutunut, kannattaa rohkeasti soittaa järjestäjälle ja kysellä mahdollisia peruutuspaikkoja. Tiedossamme on useampi leiri ja kurssi jonka ilmoittautumisaika on jo päättynyt, mutta mukaan mahtuu vielä!
KesäStadin ekassa kisassa kysyttiin millaisista jutuista haluaa lukea sivuillamme. Vastauksissa toivottiin mm. tietoa kesätapahtumista ja kesäleireistä sekä vinkkejä ilmaistapahtumista ja kesäviettotavoista.
Kesäblogimme on vihdoin korkattu! Blogista pääset lukemaan kesätoimipaikkojen menosta ja fiiliksistä pitkin kesää.
Alle 14-vuotiaille on tarjolla vielä runsaasti kesäleiripaikkoja. Esimerkiksi Bengtsårin upealla leirisaarella Hangon saaristomaisemissa järjestetään kesäkuussa Best Benkku Ever -leiri ja KivaParas -leiri jsekä heinäkuun puolella Selviytymisleirit.

.
Moni ehkä muistaa Narinkkatorin valloittaneen KesäStadi-tapahtuman viime vuodelta. Myös tänä vuonna kesä alkaa KesäStadi-tapahtumasta. Paikkana on Eläintarhan kenttä Nordenskiöldinkadun varressa ja päivä on sunnuntai 12.6. Mukana menossa on mm. Aste.
Stage on sinun jos haluat niin: kesän tanssi-ja teatterikursseilla on vielä paljon paikkoja vapaana!
Esimerkiksi Etelä-Helsingissä tilaa on vielä lähes kaikilla leireillä.
Liikunta, seikkailu, luonto, taide...leirien teemat ovat vaihtelevia!
Musaklubi, suuri kesätapahtuma, tiivistunnelmallinen elokuvailta...Haluaisitko mukaan tuottamaan kesätapahtumia? Nuorten toimintakeskus Hapessa järjestetään nuorten tapahtumatuottajien kolmipäiväinen kurssi ajalla 6.–7.5 ja 18.5.
Pihlajamäen nuorisopuiston kurssitarjonta on tänä vuonna huikea: on bleidaus-, taide-, scoottaus-, teatteri-, tanssi-, futis- ja mediakursseja ja paljon muuta. Yhteensä Suomen suurimmassa puistossa järjestetään 20 erilaista kurssia. Ilmoittautuminen kursseille alkaa maanantaina 4.4.
Monella nuorisoasiainkeskuksen järjestämällä kesäleirillä on vielä tilaa! Esimerkiksi Etelä-Helsingissä tilaa on vielä lähes kaikilla leireillä.
Toimintakeskus Hapen kursseille ilmoittautuminen alkaa viikon päästä perjantaina! Tule mukaan esim. Pelitalon pc- tai lautapeliryhmään tai ilmoita itsesi Narrin teatterileirille. Paikat nuorten teatteri- ja medialeirille ovat myös jaossa ensi perjantaista alkaen!
Kaikki kolme televisiosarja Amazing Raceen perustuvaa päiväleiriä ovat täynnä. Seikkailunhaluisille tarjolla on kuitenkin muitakin vaihtoehtoja.
Tuleva viikonloppu tarjoaa todella paljon erilaista tekemistä nuorille pääkaupunkiseudulla. Viikonloppuna järjestetään nimittäin sekä Äänen ja Vimman aluekatselmukset Arabian nuorisotalolla, tanssiteemainen Loistefestari Espoossa ja Vantaalla sekä rasismin vastainen konsertti Kulttuuriareena Gloriassa. Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.
Nuorisoasiainkeskuksen perinteinen kesäesite kantaa tänä vuonna nimeä KesäStadi (aikaisempina vuosina Kesäpassi). Esite on parhaillaan koulujakelussa Helsingin ala-asteilla, yläasteilla ja lukioissa. Jos et ole vielä saanut esitettä käteesi, löydät toiminnan myös oikealla olevasta "Etsi tekemistä" -napista.