Runoensemble Põlev Ristikivi
Kulttuuriareena Gloriassa
Taiteiden Yönä 25.8.2005
Runoensemble Põlev Ristikivi on
neljän suomalaismiehen kokoonpano, joka tulkitsee virolaisen
pakolaiskirjailijan Karl Ristikiven
runoja sanoin ja sävelin, lausuen ja laulaen, sekä suomeksi että viroksi.
Sellisti Mika Seppänen, kitarasti Petteri Kummala, lyömäsoittimia ja pianoa
soittava Mikko Peltoniemi sekä runot
tulkitseva Petteri Savolainen ovat
tehneet monipolviset sävellyksensä ja sovituksensa itse. Lauluvuoro kiertää
mieheltä miehelle.
Runoensemble Põlev Ristikivi
perustettiin vuonna 2001, minkä jälkeen se on esiintynyt yksittäisissä
konserteissa ja kiertueilla sekä Suomessa että Virossa. Ensilevynsä nelikko
julkaisi syksyllä 2003.
Ryhmän kaikki jäsenet ovat
opiskelleet 1990-luvulla useamman vuoden Tarton yliopistossa Virossa ja
tutustuneet siellä toisiinsa opintojen, musiikin ja teatterin parissa.
Karl Ristikivi, jonka teksteihin
Põlev Ristikiven esitykset nojaavat, oli tavallaan Viron Mika Waltari, joka on
jäänyt kirjallisuushistoriaan muun muassa monilla historiallisilla romaaneillaan.
Sodan aikana Ristikivi pakeni Virosta Suomen kautta Ruotsiin, joten Põlev
Ristikivi -ryhmän esitykseensä löytämä lyriikka on syntynyt Ruotsissa. Kantava
teema Ristikiven tuotannossa on isänmaan kaipuu ja isänmaattomuus. Ristikivi ei
enää koskaan palannut Viroon.
Suomessa kuulijat ovat
kiitelleet Põlev Ristikiveä Karl Ristikiven tuotannon tekemisestä tutuksi
ainutlaatuisella tavalla myös täällä pohjoisnaapurissa. Virossa kiitosta on
sadellut hengen puhaltamisesta runoihin, jotka neuvostoaikana kulkivat vain
käsinkirjoitettuina kopioina pöytälaatikosta toiseen. Myös Viron lehdistössä
sekä vahvan tunnelmalliset esiintymiset että levy ovat saaneet asiantuntijoilta
suitsutusta vuoden kulttuurisina kohokohtina.