Osallistu asiakaskyselyyn!
(salattu yhteys)

Ääni & Vimma Facebookissa Jaa

Ääni & Vimma Facebookissa Share on MySpace

Ohjeita bändeille

BÄNDIKATSELMUKSEEN OSALLISTUVA BÄNDI


TERVETULOA mukaan Ääni & Vimma 2011 -bändikatselmukseen!

Esiintymisaika on 10 minuuttia noin 5 minuutin vaihdoilla, joten valmistautukaa huolella etukäteen. Ohessa aikataulut. Olkaa paikalla hyvissä ajoin ennen omaa osuuttanne (1/2 tuntia ennen viimeistään). Osallistumisen peruuntumisesta toivomme mahdollisemman pikaista ilmoitusta, jotta varasijoilla olevat bändit pääsevät mukaan tapahtumaan nopeasti. (viim. viikkoa ennen omaa esiintymistä)

Varsinkin kaukaa tulevat ulkopaikkakuntalaiset: Varatkaa tosiaan hyvin aikaa tulla tilaisuuteen.

HUOM. osallistumismaksu 20€ helsinkiläisille ja ulkopaikkakuntalaisille 30€.

LASKUTUSTIEDOT on oltava täytettynä Ä&V-bändien ilmoittautumissivustolla.

Esiintyminen ei ole mahdollista ilman täytettyjä laskutustietoja!!

Osallistumismaksu maksetaan vain laskulla, joka tulee erikseen kotiin postitettuna.

Tilaisuus on päihteetön! Esiintymispaikoilla ei saa olla päihtyneenä eikä päihteitä mukana!

Esiintyminen voidaan peruuttaa, jos bändin jäsenistä joku on päihtyneenä.


Jokaisessa Ä&V- aluetapahtumassa, semifinaaleissa sekä finaalissa on tapahtuman puolesta PA ja backline sekä mixaaja.

BACKLINE:

Kontulan toimintakeskus Luuppi ja Kulttuuriareena Gloria

  • Rummut: PDP by DW MX 22", bassari 22", snare 14", Tomit 10", 12", 14", 2xcrash 16" ja 18", ride 20", haikka 13". Kaikki pellit Istanbul-merkkisiä.
  • Bassovahvistin: Ampeg BA115W
  • Kitaravahvistimet: 2x Marshall AVT50, 1x12" kaksikanavaisia comboja, joissa kanavanvaihtoon on jalkakytkin.
  • Eli bändit tarvitsevat mukaan vain omat soittimet. Kosketinsoitinta/ telinettä backlineen ei kuulu. Omat pellit ja tuplapedalin + muuta lisäsälää voi tuoda mukanaan. Huomioitavaa on kuitenkin, että esiintymisaika on 10min ja 5min valmisteluaika.

Arabian Nuorisotalo Backline:

  • Yamahan rummut (Stage Custom )
  • 2 kpl kitarakaappeja 4X12( Hughes & Kettner Attack)
  • 2 kpl kitaraNuppi 100w Yamahan (Hughes & Kettner Attack)
  • 1kpl bassovahvistin 300w (Hughes & Kettner Attack)
  • 2 Shuren rumpumikkisettiä
  • 3kpl Control -kaappia, Shure mikkejä (57,58 yms.)
  • 2 Shuren rumpumikkisettiä

Kauniaisten Nuorisotalolla Backline:

  • RUMMUT :
    Pearl export series,
    Hihat Runko DW5000
    Pellit Zidjian 14”,
    Pellit Sabian xs series medium thin crashit 16” ja 18” sekä ride 20”,
    Snare 14”,
    Tomit 12”,13” lattia- 14”,
    Yamaha suoraveto tuplat fp 9415
  • BASSO: vahv. Hughes & Kettner BassKick BK 100
  • KITARA vahv. Kustom quad 100DFX Tech 21
  • Mikseri .Soundcraft 200B :Vaihtoehto 2. Mackie cfx 16

Arabian Nuorisotalolla Backline:

[tiedot julkaistaan myöhemmin]

 


Ääni ja Vimma - semifinaalit järjestetään Kulttuuriareena GLORIASSA.


Semifinaalit Gloriassa ma-pe 11-15.4.

Ääni& Vimma bändikatselmuksen FINAALI lauantaina 16.4.

GLORIAN osoite on Pieni Roobertinkatu 12-14, 00120 HKI. Mm. raitiovaunu nro 10 kulkee paikan ohi.
Glorian www-sivut: nk.hel.fi/gloria
Kulttuuriareena Gloriassa sekä semifinaalit ja finaalit ovat myös ikärajattomia sekä ilmaisia.
Narikkamaksu FINAALISSA  2€.

Koko ÄÄNI & VIMMA 2011 tapahtuman bändiaikataulut löytyvät internet sivuilta osoitteesta:

nk.hel.fi/aanijavimma

Kaikki Ääni ja Vimma aluekatselmustilaisuudet ovat yleisölle ikärajattomia sekä ilmaisia.

ILMOITTAUTUMINEN NETISSÄ  nk.hel.fi/aanijavimma 


Ääni ja Vimma Bändikatselmuksen osallistumisohjeet ja säännöt:

Yläikäraja suositus on 25vuotta ja alaikäraja 15vuotta, enintään 1/3 ryhmästä jäsenistä saa poiketa ikärajoituksesta. Esikatselmuksia ei ole, vaan mukaan pääsee 208 ensiksi ilmoittautunutta bändiä.

Ääni ja Vimma bändikatselmukseen voivat osallistua kaikki orkesterit/artistit, joilla ei ole vielä levytyssopimusta.

Ilmoittautuminen tapahtuu Ä&V- bändikatselmuksen nettisivustolla kirjautumisella, jonka jälkeen kaikki esiintyvät bändit saavat postitse infokirjeen sekä laskun osallistumismaksusta erikseen postitettuna.

Osallistumismaksu on pääkaupunkiseudun bändeiltä 20€/ bändi ja ulkopaikkakuntalaisilta 30€/ bändi. Bändit saavat kotiin postitettuna tuomariston kirjallisen arvostelun, noin kahden viikon kuluttua oman esiintymisenne jälkeen.

Tuomaristo antaa myös lyhyen suullisen arvion aluetapahtumapaikoilla.

Tuomariston arviointikriteerit ovat: Yhteensoitto - Henkilökohtaiset taidot - Bändin/esiintyjän yleisilme + Muut huomioon otettavat seikat. Tuomariston kokoonpanot ilmaantuvat noin viikkoa ennen katselmuksia Ääni& Vimma -nettisivustolle.

Ääni&Vimma bändikatselmus on osa kulttuurista nuorisotyötä, jonka perimmäinen tehtävä on nuoren kasvun tukeminen ja ilmaisutaitojen ja luovan osaamisen vahvistaminen.

Kaikki Ääni ja Vimma tilaisuudet ovat yleisölle ikärajattomia sekä ilmaisia.


Yhdessä :

Rumba on Ääni& Vimma tapahtuman yhteistyökumppani (myös Inferno kuuluu yhteistyökumppanuuteen). Pop Media Oy on viihdemediayhtiö, joka keskittyy musiikkia ja elokuvia käsittelevään sisällöntuotantoon. http://www.popmedia.fi/

Fresh Tunes Finland on uusi helsinkiläinen musiikkiagentuuri, joka keskittyy managerikulttuurin kehittämiseen Suomessa kannustaen samalla uudenlaisiin ratkaisuihin musiikkibisneksen alati muuttuvissa aalloissa. Tarjoamme siis manageripalveluita, konsultoimme soppariasioissa, promoamme, teemme digitaalisen markkinoinnin hommia panostaen sosiaaliseen mediaan ja mikäli tähdet ovat oikeassa asennossa, julkaisemme levysi tai autamme sinua julkaisemaan sen itse. http://freshtunesfinland.com/

Hitlantis on internetissä toimiva musiikkipalvelu riippumattomille artisteille. Sivuston kautta voi kuunnella yhtyeiden itse sinne lähettämää musiikkia.
Hitlantis.com on Suomessa kehitetty kansainvälinen musiikkipalvelu, joka keskittyy erityisesti indiebändeihin eli riippumattomiin yhtyeisiin, joilla ei ole vielä levytyssopimusta. Musiikkia voi kuunnella suoratoistolla ilmaiseksi, mutta palvelussa on myös mahdollisuus ladata musiikkia ostamalla bändien kappaleita.Sivuston ulkoasu on kuin “pelilauta”, johon bändit ovat kuvattu genrejen mukaan eri väreillä ja eri kokoisilla palloilla sitä näyttävämmin mitä suositumpia ne kuulijoiden keskuudessa ovat.  

Kuuntelijoiden osoittamasta suosiosta bändit saavat palkinnoksi mm. radiosoittoa ja keikkamahdollisuuksia. Palvelu on erittäin bändiystävällinen ansainnan suhteen sillä bändit saavat 90% myydyn musiikkinsa tuotoista.

Lisäksi muusikot omistavat oikeudet itse. Hitlantikseen liittyminen ja oman musan saaminen Hitlantikseen fanien kuultavaksi ei maksa mitään.Hitlantiksen toteutus hauska ja piristävän erilainen. Eri musiikkipalveluissa, joissa on valtava määrä bändejä, on musiikin löytäminen vaikeaa jos ei tiedä tarkalleen mitä on hakemassa. Hitlantiksessa käyttäjä näkee yhdellä silmäyksellä “pelilaudalta” suosituimmat bändit ja eri genret ja näin pääsee tutustumaan uusiin kiinnostaviin bändeihin helpommin.Palvelua on kuvattu maailman tämän hetken kiinnostavimmaksi musiikkipalveluksi.  http://www.hitlantis.com/

Palkintoina on mm:

Kaikille finalisti-bändeille 2pv. studioaikaa MD-studioon ja Harjun demostudioon.

Rock- ja pop-musiikki lehti Rumba tarjoaa kolmelle parhaimmalle sijoittuneelle bändille

1. sija 3300 eur arvosta mainostilaa Rumbasta (2x ½ sivu)
2. sija 2300 eur arvosta mainostilaa Rumbasta (2x ¼ sivu)
3. sija 1150 eur arvosta mainostilaa Rumbasta (1x ¼ sivu)

-Pop Media tarjoaa voittaja bändin soittajille Rumban tai vaihtoehtoisesti Infernon vuosikerran palkinnoksi
www.rumba.fi

Lahjakortteja Musamaailma tai vastaavaan musiikkiliikkeeseen kärkikolmikolle, sekä Ääni& Vimma T- paidat finalistibändeille.

Kivenlahtirock 2011 lahjoittaa Kivenlahtirock-tuotepaketteja Ääni ja Vimma- kärkikolmikolle.  Sisältävät mm. t-paitoja sekä vapaalippuja Kivenlahtirockiin. http://www.kivenlahtirock.com

Ääni & Vimma -finalistibändeistä Hitlantis valitsee ja tarjoaa palkinnoksi :

  • 1viikko Sammy Aaltosen/Privateline East Sound studiolle (http://www.eastsound.net/ )
  • Yhteistyö Universal Musicin kanssa. Suora kontakti/ tapaaminen
  • Universalin kotimaan osaston kanssa.( http://www.universalmusic.fi/ )
  • 1 iso keikka Helsingissä
  • 1 vuosi premium-paketti Hitlantikselta
  • Keikkoja: Nuorisoasiainkeskuksen ulkoilmatapahtumiin sekä muihin tapahtumiin. Gloriaan, Nosturille, Happeen, Vernissaan, Semifinaaliin jne.

Finalistien joukosta valitaan kaksi bändiä Musiikkituottaja/ Rocktalousalue -projektiin. Projekti tehdään yhteistyössä Humak -kulttuurituottaja opiskelijoiden ja Nuorisoasiainkeskuksen /Glorian kanssa. Projektissa tavoitteena on nostaa uusia bändejä esille ja toimia heille ponnahduslautana.

Semifinalisteille ja finalisti bändeille järjestetään mahdollisuus osallistua Ääni& Vimma- seminaariin, joka sisältää tuhdin annoksen niin tietoa, workshoppeja, paneeleita, haastatteluita kuin viihdettäkin.  Ääni& Vimma- seminaari järjestetään toukokuussa 2011.

Nuorten mediakeskus Hattutehdas taltioi ja dokumentoi Ääni ja Vimma bändikatselmusta 2011.

Seuraa Ääni ja Vimma 2011 bändikatselmusta osoitteessa nk.hel.fi/aanijavimma.

 


Omalle Ääni&Vimma- aluetapahtumapaikalle pääsette helpoimmin seuraavasti:

Arabian nuorisotalo

Arabianpolku 1 A2 , 00560 Helsinki
puh. 09-310 89134
Arabian nuorisotalolle pääset parhaiten käyttämällä raitiovaunu 6 tai 8. Ostarin jälkeisellä pysäkillä pois ja oikealle merenrantaan päin löytyy monitoimitalo, josta Arabian Rockhouse löytyy.

Kontulan toimintakeskus Luuppi

Ostostie 4
00940 HELSINGIN KAUPUNKI
Puhelin: (09) 310 89145 (toimisto)
Metro keskustasta: Ruoholahti-Mellunmäki ja jää kontulan asemalla. Nuorisotalo sijaitsee ostoskeskuksen takana.

Kauniaisten Nuorisotalo

Läntinen Koulupolku 1, Kauniainen
puh: 050 - 565 8903 (erityisnuorisotyöntekijä Patrik Himberg) tai 050 375 2267 (toimistosihteeri Elina Mäntylä)Nuorisotalo on punainen puutalo Asematien varrella n. 700 m Kauniaisten asemalta.
Junat S, U, E, L.
Bussit : 43, 51, 109, 109T ja 212 pysähtyvät nuorisotalon edessä, pysäkin nimi on Samis.

www.reittiopas.fi
www.eniro.fi 


Ääni ja Vimma tapahtuman mediataltiointi semifinaalissa ja finaalissa

Nuorten mediakeskus on vahvasti mukana Äänessä ja Vimmassa. Yhtyeet esiintyvät tietenkin elävälle yleisölle Gloriassa jossa paikalla yleisöä ja tuomaristoa. Esitykset myös lähetetään monikameratuotantona internettiin, lähetystä pääsee katsomaan nk.hel.fi/aanijavimma -sivuston kautta.

Monikameratuotantoa suorana

Käytännössä Gloriassa on kuusi kameraa ja ne miksataan livenä.
Ääni tulee suorana pöydästä ohjaamoon jossa se miksataan internettiin ja taltiointeja varten.
Luonnollisesti esitys ei ole mikään studionauhoitussessio.
Nuorten mediakeskus Hattutehtaan toiminta perustuu harrastamiseen. Jäljessä voi olla siten tiettyä rosoisuutta.
Videot tehdään valmiiksi valmistumisjärjestyksessä. Videoita tehdään 24h, kunnes ne ovat tehtyinä. Käytännössä videot tulevat esille parin päivän sisään. Seuraa sivuja milloin ne valmistuvat, prosessia ei voi nopeuttaa joten hoputtaminen kysymällä eri foorumeilla on turhaa.

Taltiointi

Esitykset taltioidaan myös internettiin, linkit löytyvät Äänen ja Vimman kotisivuilta. Yhtye saa esiintymisestään DVD-levyn kahden viikon kuluessa esiintymisestä postitse.

Taltiointien tekijäinoikeudet

Taltiointien tekijäinoikeudet kuuluvat myös taltioinnin tekijöille.
Taltiointia ei voi esittää ilman erillistä sovittua lupaa. Bändien kotisivutkin ovat julkisia, joten sitä koskee aivan samat ehdot. Asiaa voi katsoa myös esimerkiksi näin: Videon tekijätkään eivät laita teidän musiikkia ilman lupaa omiin lyhytelokuviin.

Lisäinfo

Nuorten mediakeskus on paikalla Gloriassa finaalien aikaan toisessa kerroksessa. Ennen esitysten alkua yhtye käydään suostumus läpi suorasta lähetyksestä ja taltioinnista.

Erittäin hyviä keikkoja,
Vastaava mediatuottaja
Antti Salminen

Toimintakeskus Happi, Nuorten media
Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus
antti.j.salminen@hel.fi
gsm 041-512 1749 fax 09-310 89013 puh 09-310 71609


Mainosta keikkaasi Äänessä ja Vimmassa!

Kerro kavereillesi ja tutuillesi keikastanne Äänessä ja Vimmassa!
Välitä sanaa julisteella, sähköpostilla tai vaikka Facebookissa.

Kirjoita pohjaan terveiset/kutsu/ keikan ajankohta ja paikka tai muuta höpinää Äänestä ja Vimmasta.

Lataa julistepohja-pdf-muodossa tästä.
Lataa julistepohja jpeg-muodossa tästä.


Tervetuloa Ääni & Vimma 2011 Bändikatselmukseen!

Tiina Toivonen & Ääni& Vimma -tuotantotiimi

Puh. 09/ 310 71577 tai  041/ 5121706 tiina.toivonen@hel.fi

Lisätiedot: nk.hel.fi/aanijavimma

Nuorisoasiainkeskus, Helsingin kaupunki
Espoon kaupunki
Vantaan kaupunki
Kauniainen
HOK-Elanto
Kulttuuriareena Gloria
Rumba
Inferno
Hitlantis


Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player


Loisteleiri